"Kirjoitan, koska minulla ei ole vaihtoehtoa. En ole päättänyt ryhtyä kirjoittamaan, aloin kirjoittaa heti, kun teknisesti opin kirjoittamaan. Ensin kirjoittaminen oli minulle keino tehdä mielikuvitus näkyväksi. Sitten kirjoittaminen muuttui menetelmäksi, jonka avulla sanoitin ja tulkitsin mielen sisäistä maailmaa. Nyttemmin kirjoittamiseen liittyy enemmän myös ulkoista maailmaa koskevia havaintoja ja kannanottoja, joita mieluiten käsittelen näennäisen henkilökohtaisesti, yhden ihmisen näkökulmasta."

Tuolla tavoin kuvailin itseäni kirjoittajana Savon Sanomien haastattelussa 23.8.2024, päivää ennen esikoisromaanini Eilispäivän haamut julkistamistilaisuutta. Kuvaus kuulostaa laatuunkäyvältä, mutta se ei varsinaisesti kerro, miksi olen kirjailija. Vastaus on tylsä: kirjoitan, koska taidan sen paremmin kuin monta muuta tointa. Sanat ovat ainoa luomisen tapa, jolla pystyn vastaamaan mielikuvitukseni heittämään haasteeseen. Lisäksi kirjoittaminen on huomattavasti helpommin ja halvemmin toteutettavissa kuin elokuvien tekeminen, josta nuorena haaveilin.

Seuraava toteamus kuulostaa banaalilta ja itsetarkoituksellisen kryptiseltä, mutta lausunpa sen silti: parhaimmillaan tekstini kirjoittaa itse itseään. Ensin valitsen tarinan ydintapahtumat, sitten täytän tyhjyyden lauseilla, joiden sisältö paljastuu vasta tehdessä, Luovuuteni vaatii tunnesiteitä, hahmojen on kosketettava. Kun niin tapahtuu, hahmot alkavat ajatella ja käyttäytyä yksilöllisten luonteidensa määrääminä - ja vähänpä minulla on siinä sanomista. Tunnesiteiden lisäksi tarvitsen rakenteen, tekstin on solahdettava etukäteen sorvattuun muottiin. Monta kertaa olen tuskaillut, kun teksti ei etene, ja lähestulkoon poikkeuksetta etenemättömyys on johtunut toimimattomasta rakenteesta.

Mielikuvitus, tunnesiteet ja rakenne,

niistä ovat tekstini tehdyt.

Yksi voi olla toista parempi, mutta kovin hyvä hänkään ei ole."

Kirjailijakuva: Studio EveLiisa